Ennen uuden myymälän avautumista nykyinen Sale Ruka palvelee asiakkaita viimeisen kerran sunnuntaina 4.10.2026. Tämän jälkeen myymälä suljetaan uuden myymälän valmistumisen viimeistelyä varten ja Prisma palvelee Rukan asiakkaita uuden myymälän avautumiseen saakka.Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään Ruka Nordic -viikolla tiistaina 24.11.2026 klo 10.00. Avajaispäivästä käynnistyy koko viikon kestävä avajaisviikko, jonka aikana luvassa on monenlaista ohjelmaa yhdessä paikallistuottajien kanssa.Samalla myös Rukan mittarikenttä uudistuu viikolla 42, jolloin polttonestekapasiteetti kasvaa ja sähköautoilijoille avautuu suurteholatausasema kuudella 200 kW latauspisteellä.- Uuden Sale Rukan avautumista on odotettu kovasti, ja on hienoa, että avajaiset ovat jo näin lähellä. Meillä on suuri ilo päästä juhlistamaan uutta myymälää yhdessä asiakkaidemme kanssa. Marraskuussa Rukalla onkin luvassa hieno avajaisviikko, kertoo liiketoimintajohtaja Mari Vartiainen.