Mene Etusivulle
Mene Etusivulle

Ihan tavallisia töitä

Koillismaan Osuuskauppa tarjoaa monenlaisia ihan tavallisia töitä, ja samalla harvinaisen mukavia työkavereita, epätavallisen hyviä henkilöstöetuja sekä poikkeuksellisia urapolkuja.

Harvinaisen hyvä työilmapiiri

Meillä töitä tehdään yhdessä, eikä työkaveria jätetä. Olimme jälleen yksi Suomen Innostavimmista työpaikoista vuonna 2025.

Poikkeuksellisen paljon mahdollisuuksia

  • Opiskelijat ja harjoittelijat

    Ihan tavalliseen työelämään tutustuminen alkaa usein meiltä! Tarjoamme opiskelijoille TET-paikkoja, harjoittelujaksoja sekä mahdollisuuksien mukaan myös opinnäytetöitä.
  • Tuhansia tehtäviä, yksi S

    Meillä on monenlaisia tehtäviä, monenlaisille tekijöille. Voit työskennellä esimerkiksi kaupan alalla, liikennemyymälöissä tai vaikkapa pankkipalveluissa.

Sosiaalinen vastuullisuus

Meille kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ja tervetulleita. Tämä koskee niin asiakkaita kuin omaa henkilöstöämme. Siksi syrjimättömyys, tasa-arvo ja toisten kunnioittaminen ovat keskeisiä periaatteitamme.Koillismaan Osuuskauppa haluaa toiminnassaan edistää kulttuuria, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea itsensä arvokkaaksi. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta, ja edistämme henkilöstön tasavertaisuutta ja osallisuuden kokemusta. Emme hyväksy häirintää missään sen muodossa.