Koillismaan Osuuskauppa järjesti kesällä 2025 ensimmäistä kertaa Kesätyökummi-ohjelman yhteistyössä Kuusamon Nuorkauppakamarin kanssa. Kesätyökummikokeilussa ohjelma suunnattiin Kuusamon Prisman kesätyöntekijöille, Kesä-Ässille, ja sen tavoitteena oli tarjota nuorille mahdollisuus kehittää työelämätaitojaan rennossa ja kannustavassa ympäristössä.
Ohjelma koostui neljästä ryhmätapaamisesta, joissa käytiin läpi työelämän kannalta keskeisiä aiheita. Tapaamisissa keskusteltiin muun muassa asiakaspalvelun taidoista, työhyvinvoinnista, työelämän tulevaisuuden muutoksista sekä nuorten taloustaidoista.
– Yhteistyö Nuorkauppakamarin kanssa alkoi Sinan (Kuusamon Nuorkauppakamari) loistavasta ehdotuksesta. Asiaa käytiin kevään mittaan yhdessä läpi ja päätimme lähteä ensimmäisenä vuonna pilotoimaan Prismassa. Prismassa on yksittäisenä toimipaikkana eniten kesätyöntekijöitä, joten täältä oli luontevaa aloittaa, Koillismaan Osuuskaupan HR-johtaja Mari Vartiainen kertoo.
– Meille työntekijäkokemus on erittäin tärkeä ja näin ollen panostamme myös nuorten kokemukseen työssä olosta. Olemme satsanneet hyvään perehdytykseen ja haluamme todella, että nuorilla on tervetullut olo töihin ja ensikosketus työelämään jää mukavana muistona mieleen. Tämä yhteistyö tukee erinomaisesti tätä ajatustamme, Prismajohtaja Petri Nevalainen lisää.
Koillismaan Osuuskauppa ja Kuusamon Nuorkauppakamari kiittävät kaikkia mukana olleita nuoria sekä kesätyökummitoimintaan osallistuneita. Ohjelma sai hyvän vastaanoton ja sen jatkamista harkitaan myös tulevina vuosina.