Jo lähes neljännesmiljoona S-ryhmän asiakasta on ottanut S-ryhmän sähköisen kassakuitin käyttöönsä. Paperikuititon elämä on nyt entistä helpompaa kun aidosti sähköinen kassa-asiointi saapuu myös pikakassoille.
– S-ryhmän myymälöistä on voinut saada jo reilun vuoden ajan paperisen kuitin asemasta sähköisen kassakuitin S-mobiiliin ja Omalle S-kanavalle. Itsepalvelu- eli pikakassoilla paperikuitti on kuitenkin aina itsepintaisesti tulostunut, mistä olemmekin saaneet paljon palautetta. Tämä korjaantuu nyt, ja jatkossa paperikuititon asiointi onkin mahdollista kaikkialla ruokakaupassa kassatyypistä riippumatta, asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae SOK:lta kertoo.
S-ryhmä lanseerasi sähköisen kassakuitin lokakuussa 2016. Sähköisen kassakuittipalvelun myötä asiakas voi ottaa käyttöön joko paperisen kuitin rinnalla toimivan sähköisen kuittiarkiston tai heittää paperikuitit historiaan ja siirtyä kokonaan sähköiseen asiointiin.
Suosituin ja laajin sähköisen kuitin palvelu Suomessa
Ensimmäisen vuoden aikana palvelun on ottanut käyttöön noin 240 000 suomalaista, joista yli 160 000 on siirtynyt kokonaan paperikuitittomaan aikaan. Palvelun ottaa kuukausittain käyttöön yli kymmenentuhatta uutta asiakasta.
– Sähköiset kuitit eivät haalistu itsestään tai häviä. Kätevyyden lisäksi paperikuitista luopuminen on arjen pieni ekoteko, sillä suuri osa asiakkaista heittää paperikuitin suoraan roskikseen, Malmirae selittää palvelun suosiota.
Sähköisen kassakuittiarkiston voi ottaa käyttöön S-ryhmän verkkosivuilla S-kanavalla tai S-ryhmän kännykkäsovelluksessa S-mobiilissa. Kokonaan paperikuitittomaan asiointiin siirtymisen edellytyksenä on, että asiakas aktivoi lisäksi ominaisuuden S-Etukortti Visaansa S-ryhmän toimipisteistä löytyvässä S-Etukorttipäätteessä. S-ryhmän ruokakauppojen S-marketien, Prismojen, Salejen ja Alepojen lisäksi sähköisen kassakuitin saa myös Kodin Terroissa, Sokoksissa, Sokos Emotioneissa ja ABC:ssa tehdyistä ostoista.
Lisätietoja sähköisestä kassakuitista ja sen käyttöönotosta löytyy osoitteesta https://www.s-kanava.fi/kassakuitti
Lisätietoja:
Asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae, SOK
pekka.malmirae@sok.fi
010 76 80234