Olemme jalkapalloseura. Tarjoamme mukavan ja turvallisen harrastuksen lapsille, nuorille sekä aikuisille. Olemme kasvattajaseura, jossa pelaajat saavat kehittyä omalla polullaan, oli tavoitteena kilpaileminen tai harrastaminen.Toimintamme painottuu kesään, sillä silloin pyörivät jalkapallon kilpa- ja harrastesarjat. Myös pienemmille lapsille suunnattu Prisma Jalkapallokoulu järjestetään kesäisin. Kesäkaudella mukaan tulee paljon muiden lajien harrastajia. Seuramme toiminta on kuitenkin ympärivuotista. Talvisin harjoittelemme koulujen saleissa ja liikuntahallilla. Tällä hetkellä harjoitukset pyörivät neljällä eri juniorijoukkueella.
