Kuisma Niemelä jättää SOK:n pääjohtajan tehtävät


17.9.2013

SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä jättää tehtävänsä. SOK:n hallintoneuvosto on myöntänyt Niemelälle eron hänen omasta pyynnöstään. Pääjohtajan tehtävää hoitaa toistaiseksi pääjohtajan varamies, SOK:n liiketoimintojen johtaja Antti Sippola.

Pääjohtaja Kuisma Niemelä perustelee lähtöpäätöstään S-ryhmän uuden strategian toteutuksen asettamilla vaatimuksilla.

— Kaupan ala käy paraikaa läpi viime vuosikymmenien suurinta murrosta, ja käyttötavarakaupassa kansainväliset verkkokaupat haastavat voimakkaasti kotimaiset toimijat. Siksi olemme S-ryhmässä työstäneet uusiin haasteisiin vastaavaa strategiaa, jonka toteuttamiseen tarvitsemme nyt aivan uutta virtaa. Uskon kuitenkin, että osuustoiminnallinen, asiakkaidensa omistama S-ryhmä osoittaa tarpeellisuutensa erityisesti tällaisena taloudellisesti vaikeana aikana.

— Itse aion nyt hieman huokaista ja katsella rauhassa ympärilleni sekä jatkaa keskeneräisiä projekteja ja tutustua kotona odottavaan ammattikirjallisuuteen. Jatkossa aion myös olla osuuskaupan aktiivinen ja lojaalin kriittinen asiakasomistaja.

SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen on pahoillaan Niemelän päätöksestä, mutta ymmärtää sen perustelut.

— On kunnioitettavaa, että Kuisma Niemelän kaltainen kokenut ja osaava yritysjohtaja uskaltaa tehdä tällaisen päätöksen. Viime vuodet ovat olleet SOK:ssa työntäyteisiä ja varmasti hyvin kuluttavia. Olemme jo käyneet läpi monia perustavanlaatuisia muutoksia ja laajentaneet menestyksellisesti liiketoimintaamme lähialueilla, mutta edessämme on vielä suuria muutoksia.

Pikkaraisen mukaan SOK:n hallintoneuvosto on jo käynnistänyt uuden pääjohtajan nimitysprosessin.