S-ryhmän puoliksi omistama TuuliWatti rakentaa uuden tuulipuiston ilman yhteiskunnan tukea


23.5.2018

TuuliWatti on tehnyt investointipäätöksen Iihin sijoittuvan Viinamäen tuulipuiston rakentamisesta. Hanke on ensimmäinen pohjoismainen tuulivoimainvestointi, joka tehdään ilman yhteiskunnan tukea. Hanke todistaa tuulivoiman olevan kustannustehokkaimpia tapoja tuottaa energiaa.

Viinamäen tuulipuistoon rakennetaan tähän mennessä Pohjoismaiden korkeimmat voimalat. Laitetoimittaja Vestaksen V150 voimaloiden teho on 4,2 MW ja tornin korkeus on 175 metriä, pyyhkäisykorkeuden ollessa 250 metriä. Teknologian kehityksen myötä kasvanut tornikorkeus mahdollistaa myös merkittävän tuotannon kasvun päästäessä entistä parempiin tuuliolosuhteisiin.

”S-ryhmälle yhtenä Suomen suurimmista sähkönkäyttäjistä on pitkällä tähtäimellä tärkeää, että käyttämämme sähkö on hinnaltaan kilpailukykyistä ja se on tuotettu ilmaston kannalta kestävästi. Tuulivoima on yksi kustannustehokkaimmista tavoista tuottaa energiaa ja luo kaupparyhmällemme kilpailuetua”, kertoo SOK:n CFO Jari Annala.

”Tuulivoimaloiden teknologia on kehittynyt vauhdilla. Korkeammat voimalat mahdollistavat tuulen hyödyntämisen entistä laajemmalta alueelta. Tuotantoa saadaan näin enemmän ja yhä edullisemmin”, S-Voima Oy:n toimitusjohtaja Mikko Halonen jatkaa.