ABC-ketju on mukana Operaatio Ankassa – 10 vuotta täyttäville lapsille lahjaksi kuukauden Aku Ankka -lehdet


7.1.2019


ABC-ketju on mukana Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Operaatio Ankka -kampanjassa, jossa kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet tammikuussa 2019. Myöhemmin keväällä myös kaikille Suomen ruotsinkielisille 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Kalle Anka -lehdet.

Lukutaito turvaa jatko-opinto- ja työelämätaitojen kehittymistä sekä suomalaisen työn kilpailukykyä. Sen ylläpitämisen ja edistämisen ei tule olla vain koulun harteilla. Oivaltavasta kielenkäytöstään tunnettu Aku Ankka on jo vuosien ajan innostanut lapsia lukemisen äärelle. Operaatio Ankan tavoitteena on kannustaa lapsia lukemaan ja korostaa lukemisen merkitystä osana perheiden arkea. Uskomme, että kaikki lähtee lukutaidosta.

  – ABC on suomalainen innovaatio ja merkittävä kotimainen työllistäjä. Haluamme, että suomalainen työ pysyy kilpailukykyisenä tulevaisuudessakin. Sen vuoksi olemme ylpeitä saadessamme olla mukana näinkin tärkeässä kampanjassa, jolla voidaan tukea lasten lukutaitoa ja kehittymistä, ja toivon mukaan myös tulevaisuuden ABC-laisia, kertoo ketjujohtaja Harri Tuomaala SOK ABC-ketjuohjauksesta.

ABC tukee kampanjaa myös asemillaan. Jokaiseen 58 ABC-liikennemyymälään on tulossa helmikuun puolessa välissä Aku Ankan taskukirjoja asiakkaille lukukappaleiksi. Näiden parissa voi viihtyä pysähdyksen aikana. ABC-liikennemyymälöissä on jaossa lisäksi kolmen kuukauden digi-Aku-latauskortteja veloituksetta, jotta luettavaa riittää myös automatkoille. Latauskortteja on jaossa rajallinen määrä.

EK:n kampanjassa on mukana ABC:n lisäksi 12 yritystä ja yhteisöä eri toimialoilta. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Kampanjassa tässä vaiheessa mukana olevat yritykset ja yhteisöt ovat ABC-ketjun lisäksi Sanoma, Supercell, Elisa, OP, Nordea, Veikkaus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Fortum, LähiTapiola, Posti, Tela ja Aktia.

Teko tulee kevään aikana näkymään laajasti sekä EK:n että yritysten ja yhteisöjen kanavissa muun muassa Aku Ankka -henkisten kuvitusten kautta, joissa eri alojen vaikuttajat jakavat omia lukukokemuksiaan. Teolla halutaan herättää keskustelua suomalaisten lukutaidosta ja perheiden lukemisasenteista sekä hyvän luku- ja kirjoitustaidon merkityksestä jatko-opintojen, työelämän ja elämänhallinnan kannalta.

 

Lisätietoja:

ketjujohtaja Harri Tuomaala, SOK ABC-ketjuohjaus, puh. 0400 322602