27.11.2012
S-ryhmä on ollut mukana tukemassa lasten lähiliikuntamahdollisuuksia rahoittamalla Ässäkenttiä. Palloliiton ja kuntien kanssa yhteistyössä rakennetut kentät tarjoavat lapsille liikunnan iloa muun muassa luistelun, jalkapallon ja sählyn merkeissä. Kenttiä on kahden vuoden aikana rakennettu 20. Ensi vuodelle hakemuksia on kunnilta tullut jo 30.
Lasten ja nuorten liikuntaharrastuksella on monia positiivisia vaikutuksia myös myöhempään elämään. S-ryhmän osuuskaupat ovat yhteistyössä Palloliiton sekä kuntien kanssa rakentaneet monitoimikenttiä, joissa lapset voivat harrastaa monia eri lajeja. Joissakin kunnissa Ässäkenttä on ainoa tarjolla oleva lasten liikuntapaikka.
– Haluamme edistää asiakasomistajaperheiden hyvinvointia tukemalla lasten ja nuorten liikunnallista aktiivisuutta sekä sen kehittymistä. Ässäkentät ovat kaikille alueen perheille saavutettavissa, sillä kentän käyttöön ei liity vuorovarauksia tai maksuja, kertoo SOK:n partnertoiminnan päällikkö Marjaana Saarikoski.
Palaute on ollut positiivista. Ässäkentät on vihitty käyttöön asiaankuuluvin juhlallisuuksin, mutta lapset eivät ole jääneet vihkiäisiä odottamaan. He ovat ottaneet kentän omakseen heti, kun se on saatu rakennettua. Palloliitto lahjoittaa kentän avauksen yhteydessä lasten käyttöön jalkapalloja ja peliliivejä, joiden avulla joukkueiden perustaminen on vaivatonta.
– Kentän paras puoli on siinä, että pienemmällä kentällä harjaantumattomillakin pallo pysyy hallussa ja heikompikin kunto riittää. Kentät ovat käytössä koulupäivien aikana ja iltaisin ja viikonloppuisinkin siellä viihtyy nuorempia ja vanhempia lapsia pelailemassa. Vanhemmat ovat tulleet kädestä pitäen kiittämään, sanoo Heikki Kangasluoma, Rantatien koulun rehtori Virroilta.
Ässäkenttiä on tavoitteena rakentaa kaiken kaikkiaan 100 kappaletta. Ensi vuodelle hakemuksia on eri kunnilta saapunut jo 30.
31.5.2024 | Tapahtumat
26.4.2024 | Paikallisia uutisia