Jarkko Härmälä Sokotel Oy:n toimitusjohtajaksi


9.1.2017

Sokotel Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jarkko Härmälä. Hän aloitti tehtävässään 1.1.2017. Härmälä on aikaisemmin toiminut SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksen myyntijohtajana. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Jarkko Härmälällä on pitkä kokemus ja laaja-alainen näkemys matkailukaupasta. Hän toimi majoitustoiminnan myyntitehtävissä yli seitsemän vuoden ajan ja yli kymmenen vuotta kansainvälisen lentoliikenteen parissa. Härmälä on työskennellyt matkailun piirissä niin kotimaassa kuin myös ulkomailla.

Kotimaisen kysynnän lisäksi Suomi kiinnostaa nyt matkailumaana myös ulkomailla. Sokos- ja Radisson Blu -hotelleilla on positiiviset odotukset matkailun kehityksestä ja tähän kysyntään vastataan uutta kapasiteettia rakentamalla. Sokotel Oy:n hotellikapasiteettia pääkaupunkiseudulla lisätään lähivuosina laajennus- ja uusinvestoinnein Vantaalla sekä Helsingissä.

– Uusien yksiköiden avausten lisäksi tulemme panostamaan myynnillisen palvelukulttuurimme kehittämiseen. Uudenlaisessa toimintatavassa huomioimme asiakkaat ja heidän tarpeensa henkilökohtaisemmin. Tämä parantaa asiakkaan saamaa palvelukokemusta, toimitusjohtaja Jarkko Härmälä sanoo.

S-ryhmällä on yhteensä 58 hotellia. Sokotel operoi kaikkiaan 26 hotellia, joista 19 on Sokos Hotelleja ja seitsemän Radisson Blu -hotellia. Suomen lisäksi Sokotelilla on kolme Sokos Hotellia Pietarissa ja kaksi hotellia Tallinnassa.

Sokotel Oy:n entinen toimitusjohtaja Tapio Satta jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa.

 

Lisätietoja:

Jorma Vehviläinen, johtaja SOK Liiketoiminta p.010 76 80608

Jarkko Härmälä, toimitusjohtaja Sokotel Oy p. 010 76 82807