Joka kolmas suomalainen välttelee rahasta puhumista – erityisesti säästäminen on tabu


21.9.2017

Raha-asiat ovat suomalaisille tabu. S-Pankin teettämässä tutkimuksessa kävi ilmi, että joka kolmas suomalainen välttelee rahasta puhumista jopa läheistensä kanssa. S-Pankki kannustaa suomalaisia puhumaan rohkeasti rahasta.

Joka kolmas suomalainen ei puhu kovin avoimesti tai lainkaan raha-asioistaan läheistensä kanssa, selviää S-Pankin Kantar TNS:llä teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyn mukaan erityisesti varttuneemmat suomalaiset välttelevät aihepiiriä.

60 vuotta täyttäneistä suomalaisista kaksi viidestä kertoi, ettei puhu kovin avoimesti tai lainkaan rahasta läheistensä kanssa. Nuoremmat sen sijaan puhuvat rahasta vapautuneemmin. Eniten rahasta puhutaan oman perheen ja tämän jälkeen ystävien ja pankin asiantuntijoiden kanssa.

Osalle suomalaisista raha on kuitenkin täydellinen tabu. 7 prosenttia ei puhu raha-asioista kenenkään kanssa. ”Se [raha-asiat] on kai ollut tabu aina – ei leveillä eikä valiteta”, kuvaili kyselyyn vastannut 58-vuotias nainen.

S-Pankin säästämisen ja sijoittamisen tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila pitää kyselytutkimuksen tuloksia jokseenkin odotettuina.

Yllättävänä ja huolestuttavana Pohtila pitää kuitenkin tietoa siitä, että kaikkein hanakimmin vaikenevat vastaajat, jotka kokevat joutuvansa tinkimään rahankäytössään lähes kaikesta. Rahasta olisikin hyvä puhua Suomessa yleisesti ottaen rohkeammin.

”Miksi tästä vaietaan? Raha-asiat ovat liian tärkeitä ollakseen tabuja. Jos raha tuntuu hupenevan arjen keskellä kuin huomaamatta, sitä ei tarvitse hävetä, vaan asia kannattaa nostaa rohkeasti puheeksi”, Pohtila sanoo.

Säästäminen on yhtä iso tabu kuin tunteet

Erityisen hyssytelty aihe kahvipöydissä on säästäminen, josta puhutaan vähemmän kuin omasta palkasta tai omista veloista. Useampi kuin kaksi viidestä ei puhu kovin avoimesti tai lainkaan säästämisestään ja sijoittamisestaan läheistensä kanssa.

S-Pankin tutkimuksen perusteella säästäminen ja sijoittaminen vaikuttaa olevan jäyhälle kansalle yhtä suuri tabu kuin omat tunteet. Joskin tässä suhteessa suhtautuminen jakautui sukupuolten mukaan: miehet ovat valmiimpia puhumaan säästämisestään kuin tunteistaan, kun taas naiset suhtautuivat asiaan päinvastoin.

”Säästämiseen ja sijoittamiseen liitetään usein erilaisia myyttejä. Moni esimerkiksi luulee, että säästäminen on vain suurituloisia varten”, Pohtila kertoo.

Pohtila kumoaa myytin nostamalla esiin mikrosäästäminen. S-Pankin asiakkaat voivat mikrosäästää arjen pienistä puroista esimerkiksi siirtämällä ostoista kertyvän Bonuksen S-Säästörahastoihin. Yli 100 000 suomalaista onkin aloittanut jo rahastosäästämisen S-Pankissa.