11.6.2013
Jos S-ryhmä on yksi suuri laiva, lähialueiden liiketoiminta on välttämätön tuulenvire, joka pitää laivan liikkeessä. Tuulet tuovat mukanaan oppia kansainvälisestä kaupankäynnistä ja tarjoavat alueosuuskaupoille mahdollisuuden lisämyyntiin.
Lähialueilla Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä Venäjän Pietarissa oli vuoden 2012 lopussa yhteensä 30 Prismaa ja 4 Sokos Hotellia. Tulevaisuudessa vuosittain avataan 3–5 uutta yksikköä.
Vire on kova ja sen pitääkin olla, sillä lähialueiden liiketoiminnalla on merkitystä S-ryhmän kasvulle. S-ryhmä on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja, mutta alan katteet ovat alhaiset. Käyttötavarapuolella kilpailutilannetta kiristävät erikoismyymälät ja verkkokauppa.
– Suomi on pieni maa ja täällä on rajalliset mahdollisuudet kasvaa. Pitkäjänteinen tuloksen syntyminen edellyttää kuitenkin kasvua. Laajentumalla lähialueille me vahvistamme mahdollisuutta toimia tällä suuruudella myös tulevaisuudessa, SOK:n liiketoimintojen johtaja Antti Sippola sanoo.
Baltian maihin ja Venäjälle on hyvä laajentua, sillä maiden taloudet ovat vakaita ja kehittyviä. Antti Sippola kuvaa lähialueita Euroopan vakaimmaksi seuduksi.
– Venäjällä ja Baltian mailla ei ole velkaa ja finanssikriisin jälkeinen kasvu on kestävällä pohjalla. Kauppa onkin käynyt viime vuosina erittäin hyvin ja kasvu on keskimäärin useita kymmeniä prosentteja, hän kertoo.
SOK on laajentanut lähialueille vain Prismoja ja Sokos Hotelleja, niin sanottuja perusliiketoimintoja. Sippolan mukaan näillä toiminnoilla myös jatketaan.
Lähialueiden Prismat ja Sokos Hotellit pyörivät oman kassavirran avulla. Emoyhtiö SOK tarjoaa rahoituksen uusiin Prismoihin, mutta tulevaisuudessa toiminnan kasvaessa myös laajentuminen tehdään lähialueilla omin varoin.
– Lähialueiden investoinnit ovat noin 2–5 prosenttia koko kaupparyhmän investoinneista, Sippola kertoo.
Lähialueilla on Suomea huomattavasti kansainvälisemmät markkinat, joilta tulvii S-ryhmään arvokasta tietoa esimerkiksi omien konseptien tehokkuudesta ja toimivuudesta. Kokemuksien avulla pystytään kehittämään S-ryhmän liiketoimintaa.
Esimerkiksi Pietarin talousalueella kilpailijoiden joukossa on maailmanlaajuisia brändejä. OOO Prisman toimitusjohtaja Vesa Punnonen mainitsee muun muassa saksalaisen Metron ja ranskalaisen Auchan, joilla on hypermarketeja Venäjällä.
– Huhujen mukaan myös vähittäismyynnin maailman ykkönen Walmart neuvottelee mahdollisuudesta laajentua Venäjälle, Punnonen kertoo.
Prismojen vahvuus suurten toimijoiden keskellä on tarkka tuotevalikoiman kohdistaminen asiakkaille.
– Prisma on pieni ja ketterä. Me aistimme asiakkaiden tarpeet herkästi ja segmentoimme tarkkaan. Venäjä on iso markkina, emmekä yritäkään tarjota kaikille kaikkea, vaan kohdistamme tuotteet tietyille asiakasryhmille, Punnonen kertoo.
Lähialueiden liiketoiminta näkyy myös kotimaassa tuotteiden hinnoissa sekä erityisesti itärajan alueosuuskaupoissa lisämyyntinä. Tällä hetkellä Inex kuljettaa Baltiaan ja Pietariin 25–35 rekka-autollista tuotteita viikoittain.
– Inex on vienyt lähialueille lähemmäs 2 miljoonaa tuotetta. Lähialueille viedään siis niin paljon tavaraa, että se näkyy kotimaankin ostohinnoissa jo nyt, Sippola painottaa.
Pietarin liiketoiminnasta on hyötyä esimerkiksi Itä-Suomen alueosuuskaupoille. Vesa Punnonen kertoo, että Etelä-Karjalan Osuuskaupassa Pietarin Prismojen kanta-asiakkaille on tarjotaan pakettimatkoja, joihin kuuluu hotelli- ja ravintolapalveluja sekä ostosreissuja S-ryhmän sisällä.
– Pietarin Prisman asiakkaat ovat ylempää keskiluokkaa. Jos heille tuotteistaa palveluja ja etuja ja heitä osaa palvella oikealla tavalla, osuuskauppa voi saada paljonkin lisämyyntiä, Punnonen toteaa.
22.11.2024 | Paikallisia uutisia
31.5.2024 | Tapahtumat