Koulun ohella töissä Prismassa


6.7.2016

”Jokapaikanhöylä”, ilmoittaa toimenkuvakseen Turun Prisma Länsikeskuksen työntekijä Valtteri Hautamäki, 18. Pientuntilaisena työskentely sopii armeijanharmaita ja ammattikorkeakoulun pääsykoetta odottavalle nuorelle miehelle.

Maskun S-marketin Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelusta se alkoi. Tuolloin yläkouluikäinen Valtteri Hautamäki pärjäsi TET-paikassaan niin hyvin, että pääsi seuraavanakin kesänä töihin S-markettiin. Opiskellessaan ammattikoulussa Hautamäki aloitti osa-aikatyöt Prismassa.

– Olen jaksanut hoitaa sekä koulun että työt. Minulla on niin mukavat työkaverit, ettei tämä aina edes tunnu työltä! Mutta tietenkin välillä on väsyttänyt, silloin otan päivän kerrallaan.

 Jännittävä työhaastattelu

Prisman työhaastattelu jännitti Hautamäkeä, ja myyntipäällikkö Tanja Korhonen kyllä huomasi sen. On tavallista, että hakijat hermoilevat mahdollisen tulevan työnantajan edessä.

– Tehtäväni on silloin saada haastateltavasta irti, minkälainen henkilö hän oikeasti.  Valtterista jäi kohtelias ja rehellinen vaikutelma, Korhonen kuvailee.  

Osa-aikaisena työskentelevillä opiskelijoilla on Turun Osuuskaupan Prismoissa yleensä pientuntilaissopimus, jossa sekä työntekijä että työnantaja sitoutuvat viiteen viikkotyötuntiin. Usein töitä on tarjolla enemmänkin.

Kuluneena talvena Hautamäki on työskennellyt keskimäärin kahtena päivänä viikossa. Tänä kesänä hän aikoo tehdä töitä niin paljon kuin tunteja on tarjolla.

Oma-aloitteinen ja ahkera

Ison osan työajastaan Hautamäki viettää maitokaapissa, mutta siirtyy tarpeen mukaan sujuvasti muillekin osastoille.

– Hyllytän, hoidan palvelutiskiä ja autan asiakkaita.

Esimies ja työkaverit kehuvat nuorta kollegaansa ahkeraksi, aikaansaavaksi ja mukavaksi. Tanja Korhonen muistaa Hautamäen ensimmäisiltä työpäiviltä tapauksen, jossa hänen alaisensa tuli kertomaan Hautamäen alkaneen oma-aloitteisesti mopata osastolla syntynyttä sotkua.

– Sellainen on harvinaista ja teki vaikutuksen.

Opiskelua ja töitä

Lähimmäksi opiskelemaansa ammattia Hautamäki pääsee Prisman sähkötarvikeosastolla. Mies valmistui tänä keväänä sähkö- ja automaatioasentajaksi Rasekon ammattioppilaitoksesta.

Kesäkuussa Hautamäellä on edessään varusmiespalvelus. Armeijan jälkeen turkulainen on suunnitellut jatkavansa sähköalan opintoja Tampereen ammattikorkeakoulussa.

– Haluamaani linjaa ei ole Turussa, mutta ei minulla muutenkaan ole mitään Tamperetta vastaan, Hautamäki nauraa.

Jos ammattikorkeakoulun ovet avautuvat kesän haussa, Hautamäki paljastaa ajatelleensa hakea opiskelujen oheen työpaikkaa ”Tampereen Tokista”.

– Myöhemmin siirryn koulutusta vastaaviin töihin. Viihdyn S-ryhmässä, mutta uskon pystyväni jättämään kaupan, kun oman alan aika tulee. Mahtaako Hautamäki siis tietää, että S-ryhmälläkin on kiinteistöyksiköitä?

– En ole tiennyt, mutta tuohan oli mielenkiintoinen tieto!

Teksti: Anna Lahdenkauppi
Kuvat: Tuukka Mielonen

Lähde: Ässä 3/2016