Muotojen ja värien kirjo johdattaa valon juhlaan


6.11.2015

Kranssi, puu, lumihiutale, ruusu, pallo… Prisma.fi:n jouluvalovalikoimaa selaillessa on helppo huomata, että ikkunalaudalle asetellun punaisen kynttelikön valtakausi on ohi. Jouluun voi tuoda valoa lähes rajattomasta muotojen ja värien runsaudesta.

– Marketketjujemme valikoimissa on noin 150 erilaista jouluvaloa. Prisman valikoima on laajin, mutta myös S-marketeissa on myynnissä jouluvaloja. Myyntisesonki alkaa lokakuussa ja jatkuu jouluun asti. Huipussaan jouluvalojen myynti on marras–joulukuun vaihteessa, vahvistaa valikoimapäällikkö Maisa Vehviläinen SOK Marketkaupan ketjuohjauksesta.

Prisman ja S-marketin lisäksi jouluvalot kuuluvat myös Kodin Terrojen ja Sokos-tavaratalojen valikoimiin.

Pelkistetympiä sävyjä, runsaampia muotoja

Jouluvalojen värivaihtoehtojen lisääntyminen ei tarkoita mitään räikeyden ilotulitusta, vaan siirtymistä pelkistetympään suuntaan. Muun muassa hillityt valkoisen ja harmaan sävyt ovat kasvattamassa suosiotaan. Jouluvalojen käyttöaikaa halutaan pidentää valitsemalla muita kuin perinteisiä jouluvärejä.

Jos väreissä halutaan pelkistetympää, muotoilussa mennään vastakkaiseen suuntaan. Koristeellisuus, strassit ja sisustuksellisuus ovat kasvavia trendejä.

– Esimerkiksi lankapäällysteiset ja metallin sävyiset sisustusvalopallot ovat suosittuja tänä vuonna. Lankapäällysteiset pallot ovat olleet myyntihitti jo syksystä alkaen ja edelleen joulun lähestyessä. Metallin sävyistä kupari on tullut myös jouluvaloihin ja sitä näkee niin palloissa kuin johdoissa.

Led on valttia myös jouluvaloissa

Vauhdilla yleistyneet led-valot ovat nykyisin myös jouluvalojen valtavirtaa. Yleistymistä on vauhdittanut niissäkin väri: ledeissä ovat yleistyneet lämpimämmät valkoisen sävyt, joten kylmä sinertävyys ei enää karkota mahdollisia ostajaehdokkaita.

– Led-kynttilät ovat edelleen kasvava tuoteryhmä. Hieman muovisen oloisten peruskynttilöiden rinnalle ovat tulleet ledeillä olevat vahakynttilät ja erilaiset värit. Uutta tekniikkaa edustavat lasertekniikalla leikatut puu ja -metallikyntteliköt. Tekniikalla saa toteutettua kynttelikköihin kuvioita, joita ei olisi muutoin mahdollista toteuttaa, Maisa Vehviläinen kertoo.