Olympiapronssimitalisti Sini Karjalaiselle lahjoitettiin Koillismaan asiakasomistajuus


18.7.2022

Pekingin olympialaisista olympiapronssia tuonut jääkiekkoilija Sini Karjalainen palkittiin Posion Muikkumarkkinoilla Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajuudella. Suomen naisten jääkiekkojoukkue otti upeasti olympiapronssia kaatamalla pronssiottelussa 16.helmikuuta Sveitsin maalein 4–0. 23-vuotias puolustajana pelaava Sini on Posion Pyrinnön kasvatteja ja pelannut mm. Mestistä ja SM-liigaa. Tällä hetkellä hän pelaa Vermontin Yliopiston joukkueessa Yhdysvalloissa. Sinillä on myös jo hieno maajoukkueura. Hän on pelannut Suomen naistenjoukkueessa alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2015, 2016 ja 2017. Aikuisten joukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran 2016. Suomen pronssijoukkueissa Sini pelasi Kanadan MM-kilpailuissa 2021 ja Pekingin Olympialaisissa 2022. Onnittelut Sinille vielä kerran ??

Kuvassa: Sini Karjalainen ja Koillismaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Lämsä

Koillismaa-Yhdessä jo vuodesta 1907