Original Sokos Hotellit Kouvolan Vaakuna ja Oulun Arina saivat ympäristösertifikaatit


10.6.2016

Original Sokos Hotel Kouvolan Vaakunassa ollaan koko henkilökunnan voimin mukana tarkassa ja sitoutuneessa ympäristötyössä. Oulun Original Sokos Hotel Arinassa taas rannikon luonto ja lähituotteet ovat näkyvästi esillä.

– Kouvolan Original Sokos Hotel Vaakunassa kerrotaan Green Key -ympäristötyöstä laajasti asiakkaille ja tuodaan näkyvästi esille mahdollisuus ekologisille valinnoille yöpymisen aikana. Autoilijoita kannustetaan esimerkiksi jättämään auto hotellille ja hyödyntämään hotellin vuokrapyöriä, joista yksi on varustettu lastenistuimella. Hotellilla on tarjolla myös lastenrattaita. Lisäksi lähialueen tuotteita on laajasti tarjolla ja ylpeys niistä välittyy vieraille, summaa Marketta Viljasaari Green Key -ohjelmapäällikkö Suomen Ympäristökasvatus Oy:stä.

Henkilökunta opastaa Original Sokos Hotel Arinassa luontokohteisiin Hupisaarista Ainolanpuistoon ja tietysti uimaan merenrannalle. Lähiruokaa tarjoillaan ravintolassa ja aamiaisella laajasti. Lähialueen tuotteita löytyy jopa minibaarista asti. Ympäristövinkkejä jaetaan myös huonetelevision kautta. Nämä liittyvät esimerkiksi kierrätykseen ja valojen sammuttamiseen huoneesta lähtiessä. Hotellissa on omat polkupyörät asiakkaiden käyttöön ja reittiohjeet saa mukaan. Sähköautollakin on helppo tulla, sillä hotellin omassa parkkihallissa on latauspiste.

– Molemmissa hotelleissa lähes kaikki asiakkaille tarjotut saippuat ovat ympäristömerkittyjä. Päivittäisessä huonesiivouksessa käytetään ympäristömerkittyjä puhdistusaineita. Myös siivousmenetelmät ovat ekologisia. Valaistus on toteutettu valtaosaltaan ledlampuin ja energiasäästölampun, vedenkäyttö on tehokasta ja jätteiden tarkka lajittelu varmistaa materiaalien kierrätyksen raaka-aineiksi ja uudelleenkäyttöön, Viljasaari kertoo.

Green Key -sertifikaatin saanut hotelli on sitoutunut noudattamaan päivittäisessä toiminnassaan kansainvälisiä Green Key -ympäristökriteerejä. Ne koskevat muun muassa henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamista, energian- ja vedenkäytön tehostamista, lajittelua ja kierrätystä sekä lähi- ja luomuruokavalikoimaa.

– Näiden kahden tunnustuksen myötä olemme jälleen lähempänä tavoitettamme, että kaikilla Sokos Hotelleilla on Green Key ympäristömerkki vuoden 2017 loppuun mennessä, lupaa konseptipäällikkö Markus Siitonen SOK majoitus- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

Sertifioituja kohteita on maailmanlaajuisesti lähes 2 400 yhteensä 52 eri maassa. Hotellin tulee täyttää kaikki 60 pakollista kriteeriä ja raportoida hakemuksessaan ympäristötyöstään. Ohjelmaan kuuluu paikan päällä tehtävät auditoinnit, jotka tehdään alussa vuosittain ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Merkin myöntää hakemuksen ja auditointiraportin perusteella ympäristönsuojelun, matkailu- ja majoitusalan sekä yritysvastuun asiantuntijoista koostuva Green Key -tuomaristo. Merkkiä haetaan uudestaan vuosittain ja samalla raportoidaan ympäristötyön tuloksista ja uusista tavoitteista.

 

Lisätiedot

Markus Siitonen, konseptipäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. +358 50 3663 943, markus.siitonen@sok.fi

Marketta Viljasaari, Green Key -ohjelmapäällikkö, Suomen Ympäristökasvatus Oy, puh. +358 45 600 9250, marketta.viljasaari@ymparistokasvatus.fi