S-ryhmä suunnittelee Marks & Spencerin franchising-toimintojen tehostamista


21.11.2016

S-ryhmä suunnittelee Marks & Spencer -ketjun franchising-toimintojen tehostamista Suomessa. Suunnitelmat voivat johtaa Hämeenlinnan ja Lappeenrannan Marks & Spencer -myymälöiden sulkemiseen sekä muiden yksiköiden myymälätilan pienentämiseen.

S-ryhmä avasi ensimmäisen brittiläisen Marks & Spencer -ketjun suomalaisen franchising-myymälän kaksi vuotta sitten Helsinkiin ja tällä hetkellä Marks & Spencer-myymälöitä on Suomessa yhteensä kuusi. S-ryhmän Marks & Spencer -tavaratalot toimivat Suomessa franchising-sopimuksella, ja toiminnasta vastaavat pääasiassa S-ryhmän alueosuuskaupat.

”Tavoitteenamme on, että S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekauppa on kilpailukykyistä, asiakkaita houkuttelevaa ja kannattavaa. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Marks & Spencerin valikoimiin sekä tuotteiden hinta–laatu-suhteeseen, mutta meidän pitää tehostaa toimintamalliamme saavuttaaksemme myös taloudelliset tavoitteemme”, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine toteaa.

”Vaatekauppa on käynyt Suomessa jo pitkään verkkaisesti. Tästä johtuen franchising-liiketoimintamme Marks & Spencerin kanssa ei ole kehittynyt täysin tavoitteidemme mukaisesti ja tarvitsemme S-ryhmässä muun muassa synergiaa lisääviä toimenpiteitä ketjun kannattavuuden parantamiseksi”, Laine jatkaa.

Marks & Spencerin kansainvälisen franchising-toiminnan johtaja James Harvey sanoi: ”Olemme sitoutuneita franchising-liiketoimintaamme Suomessa, ja tarjoamme jatkossakin asiakkaille laadukkaita ja tyylikkäitä vaatteita. Franchising-kumppanimme S-ryhmän tänään tekemät ehdotukset auttavat ketjua keskittymään asiakkaiden ostoskokemuksen parantamiseen ja kannattavuuden edistämiseen Suomen myymälöissämme.” 

S-ryhmän tavoitteena on muun muassa tehostaa Marks & Spencer -ketjun myymälöiden tilankäyttöä. Suunnitelmat voivat johtaa Hämeenlinnan ja Lappeenrannan Marks & Spencer -myymälöiden lopettamiseen vuoden 2017 aikana.

Marks & Spencer -ketjun kannattavuuden parantamiseen tähtäävien suunnitelmien johdosta SOK:n Marks & Spencer -ketjuohjauksessa sekä Osuuskauppa Hämeenmaan Hämeenlinnan, Etelä-Karjalan Osuuskaupan Lappeenrannan, Osuuskauppa Keskimaan Jyväskylän ja Osuuskauppa Varuboden Oslan Porvoon Marks & Spencer -myymälöissä aloitetaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Suunnitelmat voivat johtaa S-ryhmän Marks & Spencer -ketjuohjauksessa sekä Marks & Spencer myymälöissä yhteensä enintään noin 15 henkilön irtisanomiseen. Henkilöstövaikutukset pyritään minimoimaan ja esimerkiksi yhteistoimintaneuvotteluita käyvien osuuskauppojen työntekijöille pyritään tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan töitä kunkin osuuskaupan muista toimipisteistä.

Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske S-ryhmän Helsingin ja Tampereen Marks & Spencer -myymälöiden henkilökuntaa tai muita S-ryhmän toimipaikkoja. Tavoitteena on, että Marks & Spencer -ketjun tehostamiseen liittyvät suunnitelmat ovat kokonaisuudessaan valmiita alkukeväästä 2017.