S-taidepalkintokilpailun teemana lasten hyvinvointi


2.12.2013

Toisen kerran järjestettävä S-taidepalkintokilpailu käynnistyy joulukuun alussa. Vuosittain jaettavan palkinnon teemat ilmentävät S-ryhmän toimintaperiaatteita ja arvoja. Vuoden 2014 teemana on vastuu lasten hyvinvoinnista, mikä juontuu uuden lastensairaalan keräystalkoista, joissa S-ryhmä on mukana.

Taiteen ja kulttuurin tukeminen on yksi merkittävä osa SOK:n vastuullisuustoimintaa. SOK:lla on kunniakas yli 90-vuotinen historia taidemesenaattina Suomessa ja se on yrityksenä yksi vanhimmista taiteen tukijoista sekä määrätietoisen taidekokoelman kartuttajista.

Vuoden 2014 S-taidepalkintokilpailun hakuaika on joulukuusta tammikuun loppuun. Kilpailuun voi osallistua täyttämällä hakulomakkeen S-Gallerian nettisivuilla. 15 parasta teosta pääsevät näyttelyyn S-Galleriaan 10.3.–4.4.2014. Kuvat teoksista julkaistaan samaan aikaan S-Gallerian nettisivuilla, jossa teoksia myös pääsee äänestämään.

Kilpailun voittajan valitsee SOK:n taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho kansan äänestämästä parhaimmistosta. Kilpailun voittajan teos hankitaan SOK:n taidekokoelmaan 3000 eurolla ja se pääsee esille SOK:n pääkonttoriin Helsingin Vallilaan. Lisäksi kilpailun voittaja saa pitää palkintonäyttelyn S-Galleriassa. Palkinto jaetaan huhtikuussa 2014.

Citybird pyrähti viime vuonna voittoon

Vuoden 2013 voittajaksi valikoitui jyväskyläläinen kuvanveistäjä Samuli Alonen teoksellaan Citybird. Pronssista ja kivestä veistetyt linnut edustivat vuoden 2013 teemaa eli vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä.

– Luonto on itselleni tärkeä innoituksen lähde, joten teema antoi hyvät raamit kilpailuteoksen valinnalle. Varmasti kaikkia mietityttää nykyään ilmastonmuutoksen myötä ympäristön tila, Alonen kertoo.

Alosen palkintonäyttely on parhaillaan esillä S-Galleriassa SOK:n pääkonttorilla Helsingin Vallilassa, mutta lisäksi hänen töihinsä voi tutustua myös Pariisissa. Alosen menestyksekäs taiteilijaura on huomattu myös maan päättäjien keskuudessa ja itsenäisyyspäivänä hän tapaa tasavallan presidentin ja muita silmäätekeviä Tampereen itsenäisyyspäiväjuhlassa.

– SOK näyttää mesenaattityöllään tietä muillekin yrityksille taiteen tukemisessa. Näyttelytiloista on huutava pula, joten tärkeä osa palkintoa oli oman näyttelyn saaminen S-Galleriaan. Palkinnot antavat pontta ja uskoa omaan työhön ja ovat tärkeä osa taiteilijan työtä, Alonen summaa.