SM-unet nukuttiin jälleen Radisson Blu Seaside Hotelissa


6.4.2018

Järjestyksessä toiset Unen SM-kisat järjestettiin 5.-6.4. Radisson Blu Seaside Hotelissa. Kilpailujen näyttämönä toimivat jälleen hotellin uniikit Double King -huoneet. Kaksi King Size -kokoista vuodetta rinnakkain sisältävät huoneet on suunniteltu tarjoamaan poikkeuksellista nukkumismukavuutta ja elämyksellisyyttä ryhmille, lapsiperheille sekä kovassa kasvussa olevalle aasialaiskohderyhmälle.

Unen SM on hyvinvointivalmennusyritys Liftedin järjestämä hyvän unen suomenmestaruuskilpailu. Kilpailun tavoitteena on unen arvostuksen lisääminen kaikkien suomalaisten keskuudessa. Tänä vuonna kisojen fokuksena oli unen laadun vaikutus suomalaisten työelämään, Liftedin kokemuksen mukaan työelämässä laiminlyödään palautumista ja unta kaikkein eniten.

”Radisson Blu Hotellit pitävät kisakumppanuutta tärkeänä, koska haluamme olla mukana kertomassa tärkeää viestiä unen laadun vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin”, sanoo hotellin vt. hotellinjohtaja Markus Peura.

Seaside Hotel on Suomen suurin Radisson Blu Hotelli ja siksi myös merkittävä liikematkustushotelli. Vuosittain hotellissa yöpyy 65 000 liikematkustajaa.

”Haluamme hotellina olla auttamassa hyvän elämänlaadun rakentamisessa. Hyvään uneen kuuluu levollinen nukahtaminen, rauhalliset yöunet sekä herääminen virkeänä seuraavaan päivään”, sanoo Markus Peura.

”Viime syksynä valmistuneet Double King -huoneet ovat ainoat laatuaan Suomessa. Ne tarjoavat poikkeuksellisen unikokemuksen jokaiselle huoneessa yöpyvälle. Huoneet ovatkin olleet erityisesti perheiden ja ryhmien suosiossa. Tänä vuonna hiihtolomajaksolla meillä yöpyi 722 lasta mikä on noin 500 lasta enemmän kuin vuosi sitten. Myös aasialaisten vieraiden määrä on voimakkaassa kasvussa”, iloitsee Markus Peura.