SOK ja WWF etsivät ratkaisuja kotitalouksien kestävien energiaratkaisujen edistämiseksi


26.5.2014

Erilaiset uudet rahoitus- ja tukiratkaisut ja kuluttajien tietoisuuden lisääminen nousivat SOK:n ja WWF:n järjestämässä työpajassa keskeisiksi keinoiksi edistää kotitalouksien kestävien energiaratkaisujen käyttöä Suomessa.

Uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuutta parantavat teknologiat ja palvelut kehittyvät nopeasti ja niitä on jo laajasti tarjolla. Lisäksi globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö Kepan teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista toivoo päättäjiltä tiukempaa otetta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomessa puhtaiden energiaratkaisujen käyttöönotto on kuitenkin edennyt muita Euroopan maita hitaammin.

Torstaina 22.5. joukko yrityksiä, järjestöjä, kuluttajia, tutkijoita ja asiantuntijoita kokoontuivat saman pöydän ääreen pohtimaan, miten suomalaiset omakotiasujat saataisiin valitsemaan yhä useammin puhtaampia energiaratkaisuja.

Tilaisuudessa keskeisimmiksi esteiksi nousivat tiedon hajanaisuus, rahoitus- ja tukiratkaisut, asenteet sekä kokonaispalvelupakettien puute. Ratkaisuiksi ehdotettiin muun muassa uudenlaista vihreää rahoitusratkaisua, kuluttajien ja palveluntarjoajien tietoisuuden lisäämistä energia-asioissa ja omakotiasujalle tarjottavien palveluiden kokonaisratkaisuja. S-ryhmä lähtee omalta osaltaan kehittämään ideoita eteenpäin ja pyrkii auttamaan kotitalouksia kestävien energiaratkaisujen käyttöönotossa.

Lisäksi S-ryhmä panostaa oman toimintansa energiatehokkuuteen ja uusiutuviin energiamuotoihin investoimalla merkittävästi muun muassa tuulivoimahankkeisiin. Tavoitteena on, että vuonna 2016 puolet S-ryhmän sähkönkulutuksesta tuotetaan omalla tuulivoimalla.

Torstaina järjestetty SOK:n ja WWF:n työpaja oli järjestyksessään toinen. Tilaisuudet kokoavat yhteen SOK:n vastuullisuusohjelmassa määriteltyihin keskeisiin teemoihin liittyviä sidosryhmiä keskustelemaan niihin liittyvistä vastuullisuuskysymyksistä ja ratkaisumalleista.

SOK:n ja WWF:n yhteistyön tavoitteena on edistää S-ryhmän vastuullisuutta ennen kaikkea luonnonvarojen kestävässä ja resurssitehokkaassa käytössä sekä luoda edellytyksiä SOK:n toimimiseen kaupan toimialalla vastuullisuuden edelläkävijänä Suomessa. Lisäksi tarkoitus on avartaa molempien osapuolten käsitystä kaupan toimialaan kohdistuvista odotuksista ja tukea WWF:n toimintaa luonnonvarojen kestävän käytön edistämisessä sekä ilmastokysymyksen ratkaisemisessa.