Sokos Hotellien luovat huoneet pitävät kokouksen hyvässä vireessä


18.1.2017

Yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin megatrendit tuntuvat kokoustiloissa asti.

Työn luonne ja tekemisen tapa on viime vuosikymmenenä muuttunut merkittävästi. Tämä pätee myös neuvotteluihin ja kokouksiin, nyt kaivataan pois luokkahuonemaisesta tilasta rennompaan kokoustamiseen. Sokos Hotelleissa on kuultu kokousjärjestäjien pohdintaa siitä, miten saada kuulijat osallistumaan aiempaa enemmän kokouksen sisältöön.

 

Luova huone on Sokos Hotellien tarjoama rento vaihtoehto innovatiivisiin kokouksiin, aivoriihiin ja työpajoihin, joissa halutaan ideoida, luoda uutta tai pitää ryhmän vire muulla tavoin korkealla. Tilat sopivat parhaiten 10–15 hengen ryhmille.

 

”Tutkimme tarkkaan kokousasiakkailta saatua palautetta. Lisäksi perustimme asiakkaiden kanssa työryhmän, jossa pohdittiin, mitä innostava ja tähän hetkeen päivitetty kokous tarvitsee puitteikseen”, kertoo konseptipäällikkö Janina Nurmela SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta. ”Halusimme luoda aktiivisuuteen kannustavat tilat, joissa on mukava kokoustaa ja työskennellä, ja joissa tulee hyvälle tuulelle.”

 

Sokos Hotellien luovissa huoneissa neuvottelupöydän voi säätää sähköisesti seisomakorkeudelle. Kokoustaa voi myös sohvaryhmillä tai vaikka lattiatyynyillä. Kalusteet ovat helposti säädeltävissä ja muunneltavissa ja niitä pystyy kevyesti siirtelemään vaikka kesken lauseen. Tilojen kalustus tukee liikettä ja hyvinvointia.

 

Jokaisesta luovasta huoneesta löytyy kirjoitusseinä ja erilaiset aistikokemukset on otettu huomioon muun muassa tilan värityksen, valittujen tekstuurien ja äänimaailman kautta.

Värikäs ja rento tunnelma vahvistaa yhteisöllisyyden kokemusta. Tilaisuudet saavat rennon luonteen, kun yksi työskentelee seisten, tai esimies kuuntelee alaisensa ideaa jumppapallolla tai lattiatyynyllä istuen.

 

Ensimmäisenä luova huone konseptoitiin lappeenrantalaiseen Original Sokos Hotel Lappeeseen pari vuotta sitten. Käyttäjät ovat ottaneet tilan innostuneina vastaan. Jopa niin, että tilan ollessa varattuna jotkut asiakkaat ovat valmiita muuttamaan oman tilaisuutensa ajankohtaa saadakseen juuri luovan huoneen käyttöönsä.

 

”Luova huone on selvästi keventänyt tilaa käyttävien asiakkaiden kokouksia rennommiksi ja spontaanimmiksi. Aiempaa enemmän kokoustiloja kysellään vastaanotosta myös heti käytettäviksi”, kertoo Lappeen hotellinjohtaja Matti Sinkko. ”Tilaa on käytetty erityisesti erilaisiin suunnittelu- ja ideointikokouksiin, mutta myös työpaikkahaastatteluihin. Hotellinjohtaja Sinkko paljastaa myös salaisuuden; kun varauskalenterista etsitään vapaata kokoustilaa henkilökunnan sisäisille palavereille, aina ensimmäisenä tarkastetaan luovan huoneen varaustilanne.

Luova huone löytyy näistä Sokos Hotelleista:

Original Sokos Hotel Lappee Lappeenranta,
Original Sokos Hotel Pasila Helsinki,
Original Sokos Hotel Flamingo Vantaa,
Original Sokos Hotel Vantaa,
Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone,
Solo Sokos Hotel Torni Tampere,
Original Sokos Hotel Hamburger Börs Turku,
Original Sokos Hotel Vaakuna Pori,
Original Sokos Hotel Kaarle, Kokkola,
Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinna

 

Lisätiedot: Minna Eliasson, markkinointipäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 050 388 3856, s-posti minna.eliasson@sok.fi

Lisätietoa luovasta huoneesta: https://www.sokoshotels.fi/fi/kokoukset/luova-huone