Sokos Hotels -ketju on vastuullinen


29.4.2015

Erityisryhmille esiintymismahdollisuuksia yökerhon lavalla ja mummojen kudontaa nuorten työllistämiseksi

Sokos Hotels -ketjussa aloitettiin uudenlainen vastuullisuuden johtaminen vuosi sitten, kun Original by Sokos Hotels -hotellityyppi lanseerattiin. Jokainen Original-hotelli valitsee läheiseksi kokemansa vastuullisuuskohteen lähialueeltaan. Pääkaupunkiseudulla tehdään yhteistyötä HelsinkiMission kanssa ja Tampereella työllistetään nuoria tuloilla, joita saadaan myymällä mummojen kutomia villasukkia. Sokos Hotellien juuri julkistettu vastuullisuuskatsaus esittelee ketjun vastuullisuustekoja.

Yrityksillä annettavaa eriarvoisuuteen

Pääkaupunkiseudun Sokos Hotellit tekevät yhteistyötä HelsinkiMission kanssa. Hotellit valitsevat oman auttamistapansa HelsinkiMission eri toimintamuodoista.

– Tekeminen tuntuu läheiseltä, kun henkilökunta saa päättää vastuullisuus-kohteen itse. Presidentissä musiikki on vahvasti läsnä yökerhomme kautta, joten meille tuntui luontevalta tukea musiikin erityispalvelukeskus Resonaarin toimintaa, kertoo hotellinjohtaja Hannele Laurila Original Sokos Hotel Presidentistä Helsingistä.

– Yhteistyömme Resonaarin kanssa on ollut monipuolista. Resonaarin muusikot ovat esiintyneet meidän asiakastilaisuuksissamme ja johtoryhmämme on vieraillut Resonaarin musiikkikoulussa opetellen soittamaan eri instrumentteja. Myös Resonaarin juhlavuosi 2015 käynnistyi Pressan yökerhossa pidetyllä juhlakonsertilla, Laurila jatkaa.

– Henkilökuntamme on ollut todella innoissaan tästä yhteistyöstä. Ihmisten erilaisuus on tullut lähemmäs meitä ja mahdollisuus auttaa muita työn puitteissa on lisännyt myös työtyytyväisyyttä, hotellinjohtaja iloitsee.

– Sokos Hotel Presidentti on Resonaarin pitkäaikainen yhteistyökumppani. Muusikoidemme esiintymisten mahdollistaminen on hieno tapa tukea toimintaamme kehitysvammaisten ja muiden erityisryhmien musiikkikasvatuksen hyväksi, sanoo Resonaarin johtaja Markku Kaikkonen.

 

Mummojen kudonnalla töitä nuorille

Original Sokos Hotel Villa tekee yhteistyötä tamperelaisen vapaaehtoisen vanhustyön keskuksen Mummon Kammarin kanssa. Kammarilaiset ovat kutoneet Villan hääpaketteihin kuuluvia villasukkia sekä torkkupeittoja hotellihuoneisiin. Yhteistyön tuloksena syntynyt rahasumma on mahdollistanut usealle nuorelle kesätyöpaikan yksinäisten vanhusten ulkoiluttajana ja arjen apuna. Kuusamossa tuetaan yritteliäitä nuoria ja Mikkelin Original Sokos Hotel Vaakuna tekee yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa tarjoten nuorille harjoittelupaikkoja opintojen oheen.

– Arjen työn rinnalle tarvitaan toisenlaistakin tekemistä, ja vastuullisuusteot hotelleissamme ovat ilahduttaneet niin avun saajia kuin tekijöitäkin. Meillä kannustetaan erilaisiin vastuullisuustekoihin joka päivä, sanoo kehitysjohtaja Peter Jung SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

 

Lue Sokos Hotellien vastuullisuusteoista sekä ympäristövastuusta, turvallisuudesta ja vastuullisista tuotteista täältä.

 

Lisätietoja:

Peter Jung, kehitysjohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 0400 755 845, s-posti peter.jung@sok.fi

Resonaarin ja Original Sokos Hotel Presidentin yhteistyö jatkuu Pressan baarikirppiksellä 13.5. Kirpputorin pöytävuokratuotot käytetään kokonaisuudessaan Resonaarin hyväksi.

SOKOS HOTELS on Suomen kattavin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Hotellit sijaitsevat kaupunkien keskustoissa tai keskellä vapaa-ajan kohteita. Laadukkaan majoituksen lisäksi Sokos Hotellit tarjoavat monipuolisia tapahtuma- ja ravintolapalveluita. Sokos Hotels on jakaantunut kolmeen hotellityyppiin, Break-, Original- ja Solo by Sokos Hotelleihin, ollakseen yksilöllinen monille.

Sokos Hotels -ketju on valittu 2014 sekä Suomen arvostetuimmaksi (Markkinointi &  Mainonta sekä Taloustutkimus / Brändien arvostus), Suomen luotetuimmaksi (Valitut Palat / Luotetuin Merkki -tutkimus) että Suomen vastuullisimmaksi hotelliketjuksi. (Sustainable Brand Index 2015).