Sokos panostaa muotiin ja kauneuteen


29.4.2014

S-ryhmän Sokos-tavarataloketjun liikeidea uudistuu. Sokos keskittyy jatkossa entistä vahvemmin sen perinteisiin vahvuuksiin, muotiin ja kauneuteen.

Sokos-ketjussa on tehty kevään 2014 aikana perusteellista tuotealuekohtaista tarkastelua, jonka tuloksena joistakin Sokos-ketjun nykyisistä tuotealueista on päätetty luopua. Esimerkiksi urheiluvälineitä, kodin pien- ja viihde-elektroniikkaa tai lasten vaatteita ja leluja ei Sokoksen ketjuvalikoimista tulevaisuudessa enää nykyisessä mittakaavassa löydy.

– Kuluttajat ostavat monia Sokoksen valikoimissa olevia tuotealueita nykyään luontevammin Prisma-ketjusta, jonka valikoimissa Sokoksesta poistuvat tuotealueet säilyvät jatkossakin. Tavarataloista haetaan yksilölliseen palveluun perustuvia muodin ja kauneuden merkkituotteita, joihin aiomme Sokos-ketjussa tulevaisuudessa panostaa entistä vahvemmin. Myös kodin osasto säilyy tärkeänä osana Sokosta, Sokos-ketjun johtaja Antti Laakso kertoo.

Antti Laakson mukaan S-ryhmässä uskotaan vahvasti Sokos-liiketoimintaan käyttötavarakauppaa koettelevasta talouden alavireisyydestä ja digitalisaation tuomasta kuluttajakäyttäytymisen muutoksista huolimatta.

– Kaupunkikeskustojen tavaratalojen pärjäämisen edellytyksenä on, että niiden konsepteja, palveluita ja tarjontaa kehitetään jatkuvasti asiakkaiden tarpeita vastaaviksi.  Tätä työtä olemme tehneet johdonmukaisesti viime vuodet mm. syksyllä 2013 toteutetun merkkivaateuudistuksen, nyt julkistetun Sokos-liikeidean muutoksen sekä aiemmin keväällä solmitun Marks & Spencer -yhteistyön muodossa, Laakso kertoo.

Lakkautettavat tuotealueet poistuvat Sokoksen ketjuvalikoimista myöhemmin tämän vuoden aikana. Joissakin S-ryhmän alueosuuskaupoissa voidaan jatkaa lakkautettavien tuotealueiden tarjontaa itsenäisesti liikeidean uudistumisesta huolimatta.

Sokoksen liikeideauudistuksen yhteydessä SOK:n käyttötavarakaupan erikois- ja tavaratalokaupan valikoima- ja hankintaosastolla käytiin yhteistoimintaneuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelut johtivat kuuden henkilötyövuoden vähentymiseen.  

Lisätietoja:

Sokos-ketjujohtaja Antti Laakso, puh. 010 76 81000