Bonus on rahaa


19.4.2022

Tanjan tarina bonusten käytöstä:

”Silloin kun olin työelämässä, niin bonukset käytettiin perheen kesken yhteisesti. Ostimme bonuksilla vähän parempaa ruokaa ja valmistimme sen yhdessä ja nautimme pitkän kaavan mukaan tai lähdimme reissuun ja ostimme ruoat matkalla S-bonuksilla. Aloitin vuosi sitten aikuisella iällä opiskelun ja elämäntilanne muuttui rahallisesti paljon tiukemmaksi. Myös kulut ovat kasvaneet, kun ruoka ja polttoaine ovat kallistuneet hirveästi. S-bonukset ovat kyllä mukava lisä kuukausi budjettiin. Kovin ei voi enää herkutella, mutta jotain pientä luksusta voi tällä ”ylimääräisellä rahalla” ostaa. Ja siinä vaiheessa kun opiskelut ovat ohi ja uusi ammatti taskussa niin bonukset voi käyttää taas itsensä ja perheen hemmotteluun. Haaveissa olisi matka jonnekin lämpimään ja tienattujen rahojen riittäessä voi bonukset jättää tilille säästöön.”

Koillismaan Osuuskauppa täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi keräämme ja julkaisemme tarinoita, muisteluksia ja sattumia vuosien varrelta Meidän omaan Osuuskauppaamme liittyen. Tarinoita meille laittaneiden kesken jaamme juhlavuoden aikana 10 kpl 115 euron lahjakorttia Koillismaan Osuuskaupan toimipisteisiin. Laita oma kertomuksesi sähköpostilla osoitteeseen: koillismaa.115-vuotta@sok.fi.

Koillismaa Yhdessä jo vuodesta 1907